Lepäävä silta

Lepäävä silta

torstai 17. maaliskuuta 2016

Perhe


Opetin nuorisolle tänään äidinkieltä. Virittäydyimme  kielelliseen ilmaisuun Mind- map  tyylillä, eli  ensin opiskelija teki miellekartan  omasta  perheestään. Kuusitoistavuotiailla ei ole  yleensä vielä varsinaista omaa perhettä, vaan tietenkin me teimme miellekartan siitä perheestä, johon asianomainen kuuluu.

Huomasin asiassa monta ongelmaa.

Ensimmäinen ongelma oli hyvin arvattavissa. Moni nuorimies mieluummin rassaisi  mopoa tai kevytmoottoripyörää. Kokonaisen lauseen rakentaminen  kirjoittamalla on  yllättävän vaikea asia. Tämä taito näyttää nykynuorison keskuudessa  polarisoituvat voimakkaasti. Osa opiskelijoista oli hyvin lahjakkaita ja tuottivat tajunnanvirralla tekstiä, joka olisi saanut  James Joycen luopumaan kokonaan  kirjallisesta urastaan.

Toinen ongelma oli sangen yllättävä. Muutamien  opiskelijoiden perhesuhteet olivat sangen  monimutkaisia rakenteeltaan. Eräällä nuorella miehelläkin oli  isä, äiti, isäpuoli ja kaksi äitipuolta. Sen lisäksi  hänellä oli sisaruksia. Nopeasti laskien   hänellä saattoi olla  viisi isoisää ja viisi isoäitiä.

Jäin pohtimaan asiaa. Järkeni on nyt vähän jäissä. Jäin hahmottelemaan vähän sitä, missä järjestyksessä nuoren miehen  vanhemmat olivat  parisuhteitaan etsineet, muodostaneet ja  purkaneet. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että nuorimies oli asioiden suhteista perillä ja nimitti kaikkia  lämpimin ja  kaipaavin termein.

Kuvassa on isoisäni isä perheineen.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Huijauksia



Viime päivinä on käynyt selvästi ilmi se, että  ihmiselo perustuu huijaamiselle. Hakkapeliitta on huijausta, tennistähti Sharapova  on huijausta, Passat on huijausta, suksisauvoissa ei ole hiilikuitua, vaan kusilaitaa,  eli lasikuitua ja  nyt sitten uusimpana huijauksena  leviää varma tieto siitä, että ydinlaskeuma ei päällemme Cesiumin muodossa  tullutkaan, vaan Säteilyturvakeskuksen  autotalliin oli pojilta  unohtunut duunikamoja.

En luota enää mihinkään. Huijausta on kaikki. Yhteiskuntasopimusta  kasataan kuudetta kertaa. Ja kun se on saatu kasaan, tulee joku " akateeminen karjalaseura" tai muu vastaava  työtä vieroksuva   edustusryhmittymä, joka  sanoo, että aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle.


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Lepakot ovat saapuneet

On siis kevät.

Kauhistuttavat rytmihäiriöt  vuorottelevat  keskenään pääni sisällä. Toiset vaativat  ambulanssin soittamista ja toiset taas tuottavat  normaalia pahaa oloa ja voimattomuutta. En osaa enää nukkua. Valvon yöt ja odotan aamua ja  oppitunteja. Unen puute saa minut hourailemaan valvetilassa

Kauhistuttavampaa  on kuitenkin seurata AY- liikkeet , hallituksen ja  EK:n kuolontanssia. Minulla on tästä kaikesta edes  selviytymisen mahdollisuus. Tällä kansakunnalla ei sitä  ole, ellei  joku asia muutu muutamassa viikossa.

Kaupan kassalla PAM- neiti on  edelleen seksikäs ja viehkeä. Hän ei ole ottanut hartioilleen sitä kaapua, jota sinne sovittaa julkinen sana ja  se väki, jollei ei mitenkään koskaan käy yhdessäkään uudistuksessa. Kaupan neiti on leikuuttanut  hiuksistaan poikatukan. Se saa hänet näyttämään siistiltä, mutta vähän tiukalta. Kehuin tukkaa ja hän punastui.

Hän on relikti menneiltä ajoilta. Hän on ikiaikainen miesasiakkaan haavekuva. Hän saa rahantuhlauksen ja ostokset tuntumaan  Gin-Tonicilta lentoaseman  lähtöloungessa.

Isoisäni uhkasi kerran laittaa  nuoren  naismyyjän reppuunsa ja viedä tämän mukanaan. Uskon, että se olisi jäänyt puheen asteelle. Saimi - mummu oli jo siinä  vaiheessa  isoisän kanssa päässyt keskitettyyn  ratkaisuun, jossa  ansio- ja nautintatason nousu oli turvattua, mutta ei itsestään selvää.

Ja lopuksi tältä paikalta

Jos valtio haluaisi nyt yhtäkkiä päästä kaikista vaikeuksistaan muuttamalla  omaisuuttaan  rahaksi, se  olisi jo mahdotonta. Otetaan esimerkki. Suomessa kasvaa  noin 2200 milj.  kuutiometriä  puuta. Jos  päättäisimme yhteistuumin nyt hakata  kaikki Suomen  metsän avohakkuulla, ja myydä ne puut  kuvitteellisille markkinoille niin, että markkinat eivät siitä mitenkään häiriintyisi, saisimme noin 30 euron kuutiometrihinnan perusteella jotain 66  miljardia euroa. Meillä on kuitenkin  velkaa noin 100  miljardia.

Meille jäisi  putipuhdas maa kuumaisemineen  ja 34  miljardia   velkaa.

Minun ongelmani on unettomuus ja  päälle kaatuva stressi. Tämän maan talouselämän pitäisi myös kaiken järjen mukaan olla  uneton  ja ahdistunut. Minä voin mennä aina työterveyshuoltoon. Tällä maalla asiat ovat huonommin.

Tuolla 100 miljardilla muuten ylläpitäisi  puolustuslaitosta 40 vuotta. Sillä sadalla miljardilla  huolehtisi huostaan otetuista lapsista  60 vuotta. Sillä 100 miljardilla hoitaisi  turvapaikkaongelmaa 130 vuotta.

Paha vain, että meillä ei ole sitä 100 miljardia. Samaan aikaan  työnantajan keskusyksikkö tinkaa minulta, missä on  tämän koulutuskuntayhtymän  jäteruoka -vaaka ?

Se  onneksi eilen löytyi, joten  voimme jatkaa toimintaamme häiriintymättä ja  riemua täynnä.