Lepäävä silta

Lepäävä silta

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Reformi



Reformi reformin perään. Mikään ei enää saa olla ennallaan. Näyttää siltä, että vain alkoholilainsäädännön reformi  takkuilee ja siinä asiassa halutaan kaikki pitää samana kuin  vuosikymmenet on ollut. Vanhaa miestä semmoinen hymyilyttää.
 
Minä puhun edelleen mielelläni uskonpuhdistuksesta. Reformi on jotenkin salattu ja  kummallinen termi. Koulutuskuntayhtymä sitä kyllä halulla käyttää, sillä työnantajani on  tiukasti ministeriön talutusnuorassa.

Ammatillisen koulutuksen kohtalona on  siis läpikäydä reformi. Minua  pelottaa. reformeihin on tapana liittyä usein  erinäinen määrä uskonsotia, ja jos vaikka niissä kaikissa ei veri konkreettisesti lennäkään, niin tappioita tulee silti.

Tässä uudessa reformissa  varsin uutta ja raflaavaa on se, että kun opiskelijat eivät mieluusti teet  työtä opintojen eteen  tässä nykyisessä järjestelmässä  oppilaitoksen huomassa, heidät reformissa karkotetaan työnantajien  hoiviin oppimista  harrastamaan. Olen keskustellut työnantajien kokemuksista työssäoppimisen  osalta ja uskoni reformin autuaaksi  tekevyyteen on horjumassa. Tunnustaudun ortodoksiksi ja katolilaiseksi ja pelkään näitä uusia ” lutherin oppeja” .

Reformin jälkeen  opiskelijat voisivat  aloittaa opintonsa oppilaitoksessa koska tahansa. Kahdeksan kuukautta ainakin  on tarjolla ja  viikot vielä päällä. Jokaisena aamuna  voi luokkaan pöllähtää uusi  tiedonjanoinen nuori. Opettajan on huolehdittava siitä, että hän pääsee kärryille, taikka  menee  työpaikkaan oppimaan ammattia. Tulokkaat eivät  tällä hetkellä osaa kirjoittaa, eivätkä laskea. Prosenttilaskua osaa opetuksen jälkeen ehkä puolet. Osa nuorista ei muista syntymäaikaansa.

Kun reformisysteemi hio näistä  nuorista jossain tietyssä  työpaikassa osaavan ammattilaisen  johonkin yhden työpaikan tarpeisiin ja  menetelmiin. kyseisen  työntekijän  on tarkoin pidettävä kiinni siitä työpaikasta, sillä ei ole sanottua, että sen työpaikan menetelmät  enää kelpaisi seuraavassa työpaikassa.


No, nämä nykyisetkin opiskelijat tulevat ja menevät miten sattuu. He nukkuvat yli kymmeneen, mutta heräävät ennen ilmaista ateriaa, kuin ihmeen kaupalla. He tulevat kuitenkin luokkaan 10 minuuttia ennen lounastuntia, jotta joukossa on mukavampi mennä aterialle. Reformista ei ole heille mitään hyötyä. He eivät edes tiedä, mikä sellainen on. Heitä kiinnostaa  kaksi v- kirjaimella alkavaa sanaa, koska  reformi ei ole onnistunut uudistamaan ja modifioimaan, eikä myöskään hyödyntämään  sitä darwinistista valssia, joka nuorten päässä tahtia elämälle lyö

2 kommenttia:

  1. jr

    oneks oplaasi ei leu niätä, kykene =
    suattasivat vetee herneen nokkaasa. ;)

    VastaaPoista
  2. Juuri siksi minä uskallankin kirjoittaa. Tänään kuitenkin piti heitä hieman kehua, sillä kaikki ne( 20 kpl / 25:stä) jotka vaivautuivat aamulla klo 8 tulemaan tenttiin, myös läpäisivät tentit. Ne, jotka heräsivät puoli yhdeksän ja tulivat oppilaitoksen aulaan klo 8,45 kyselemään tentissä olleilta oikeita vastauksia, eivät tietenkään enää päässeen sitä tenttiä tekemään.

    Tai, nyt minä olen vähän ilkeä. Eivät ne taatusti jaksaneet kysellä oikeita vastauksia, ne vain marssivat 45 min .myöhästyneenä luokkaan ja yrittivät saada minulta tenttipaperin kouraansa. Minun kuitenkin odotetaan ajattelevan niin, että he olisivat jaksaneet kysyä oikeat vastaukset.

    Toisaalta, aivan sama. Kevään viimeiset oppituntini lähtevät liikkeelle klo 12.15. Seuraavat tunnit ovat elokuun loppupuolella

    VastaaPoista